Kirje turkulaisille 

Martin seurakunnan, Mikaelin seurakunnan ja Åbo svenska församling´in yhteinen 100-vuotisjuhla Logomossa 10.10.2021 

On hauskaa täyttää vuosia, varsinkin tasavuosia. Saa onnitteluja, kukkia, lahjoja, kauniita ja lämmittäviä sanoja. Viikon takaisesta kokemuksesta tiedän mistä puhun.  

Kun nyt olen täällä onnittelemassa minua kymmenen vuotta vanhempia seurakuntia, minulla ei valitettavasti ole mitään lahjoja, ei edes kukkia tuliaisiksi.  

Sen sijaan olen tuomassa tänne viestin eräältä kaupunkiseurakuntien erityiseltä asiantuntijalta. En tunne toista henkilöä, joka olisi perustanut ja kirjeillään paimentanut niin montaa kaupunkiseurakuntaa kuin hän. 

Mukanani on nyt yksi tällainen paimenkirje, Paavalin Kirje turkulaisille – sellaisena kuin minä olen sen lukenut ja tulkinnut! Seuraavassa kerron teille pari kohtaa siitä. 

Kirjeissään nuorille seurakunnille Paavali usein reagoi näitten seurakuntien konkreettisiin tilanteisiin, ongelmiin ja kysymyksiin. Niin hän tekee myös tässä kirjeessään teille turkulaisille.  

Ajankohtainen tilanne 

Kulttuuripiirimme uskonnollisuutta leimaa tunnetusti näinä vuosina kaksi selvää trendiä.  

Yhtäältä vanhojen kirkkojen jäsenyyttä ja toimintaa kuvaavat tilastokäyrät osoittavat alaspäin, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. 

Toisaalta niin kutsutut uushenkisyys ja uushengellisyys leviävät yhä laajemmalle. Etsitään hiljaisuutta, harjoitetaan meditaatiota eri muodoissa. Uskotaan, että on olemassa meitä suurempi näkymätön yliluonnollinen todellisuus, jonka läsnäoloa voidaan aavistaa ja kokea sekä omassa sisimmässään että ulkona luonnossa. 

Näiden kahden kehityssuunnan taustalla näyttää olevan vielä vahvempi suunta, todellinen megatrendi. Tämä vahva kehityssuunta on se yksilöllistymisen prosessi, joka alkoi niin kutsutun valistuksen aikakaudella kolmisen sataa vuotta sitten. Se näyttää nyt saavuttaneen lakipisteensä ravistaen vanhoja instituutioita, jopa yhteiskuntia ja kulttuureja valtavalla voimallaan. 

Ihmisten elämää eivät enää määritä ulkoiset auktoriteetit. Tärkeintä elämässä on nyt autenttinen, aito yhteys omaan sisimpään.  

Kun ihmiset rupeavat kuuntelemaan ja noudattamaan sisäisiä ääniään enemmän kuin perinteiden ja yhteisöjen ääniä, on selvää, että näitten arvovalta, merkitys ja vaikutus ovat laskemassa. Kuuluminen johonkin yhteisöön perustuu nyt kasvavassa määrin henkilökohtaiseen kriittiseen harkintaan ja valintaan.   

Tämä merkitsee sitä, että kirkon, kuten muittenkin instituutioiden arvovalta ja asema sekä ihmisten mielissä että yhteiskunnassa ovat yhä enemmän riippuvaisia sen ja sen sanoman uskottavuudesta, mikä tietysti sellaisenaan on hieno ja kannatettava asia.  

Yksilöllistymisen prosessi tuo siis mukanaan radikaaleja muutoksia yhteisöjen tasolla. Mutta vaikutukset yksilötasolla saattavat myös olla hyvinkin tuntuvia. Seurauksena on usein irrallisuuden, ulkopuolisuuden ja elämän merkitsemättömyyden kokemus, katsomuksellinen kodittomuus.  

Siten tähän aikaan kuuluu myös edellä mainitsemani uusi henkisyyden ja hengellisyyden aalto, jossa etsitään kadonnutta elämän merkityksellisyyttä, uutta yhteisöllisyyttä ja mielekästä toimintaa. Etsijöiden joukko on nyt selvässä kasvussa. 

Paavalin viesti seurakunnille 

Tämä on se tilanne, jossa kaupunkiseurakuntien erityisen asiantuntijan ja paimentajan viesti tavoittaa teidät. Mikä voisi olla apostolin paimenkirjeen ensisijainen ja tärkein viesti tänään juhliville seurakunnille? 

Kirjeen alkutervehdys on sama kuin vastaavassa kirjeessä Korintin kristityille: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia” (2 Kor 1:3,4). 

¤ Ensimmäinen asia, jonka tämä kaupunkiseurakuntien erityinen paimentaja sitten mainitsee, on sama minkä hän heti alkuun mainitsi kirjeessään roomalaisille:  

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat…”(Room 1:16). 

Älkää siis hävetkö evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, rakkaat turkulaiset! Uskokaa asiaanne! Muistakaa ja tietäkää, että teillä on aarre, joka on turkulaisille mitä tärkein ja arvokkain, aarre joka on elämän ja kuoleman asia, aarre joka ratkaisee jokaisen turkulaisen tulevaisuuden tässä ja tulevassa maailmassa!   

Muistakaa, että tähän kallisarvoiseen ilosanomaan kuuluu myös elämänohjeita, jotka tähtäävät rakkauden ja oikeudenmukaisuuden, inhimillisyyden ja lähimmäisyyden toteuttamiseen ihmisten ja yhteiskunnan elämässä! Olette elämän ja aidon ihmisyyden puolella, ihmisten hyvän tulevaisuuden palveluksessa! Uskokaa siis vahvasti asiaanne, ja pitäkää sitä rohkeasti esillä turkulaisten keskuudessa! Ovathan kirkkojenne korkeat tornit iloisia huutomerkkejä Turun kaupunkimaisemassa! 

¤ Seuraavaksi Paavali rohkaisee teitä viittaamalla elämykseen, jonka hän kerran sai kokea Korintin myllertävässä suurkaupungissa. Tämä elämys oli aikoinaan antanut hänelle tärkeää rohkaisua ja uuden kipinän hänen työlleen tilanteessa, jossa hän oli ollut vähällä luovuttaa monenlaisten vaikeuksien edessä.  

Apostolien teoissa kerrotaan tästä rohkaisevasta ja ratkaisevasta elämyksestä seuraavasti: ”Eräänä yönä Herra sanoi näyssä Paavalille: ´Älä pelkää, vaan puhu edelleen, älä vaikene. Minä olen sinun kanssasi. Kukaan ei käy sinun kimppuusi eikä tee sinulle pahaa. Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani.´ Niin Paavali viipyi  puolitoista vuotta korinttilaisten keskuudessa ja opetti heille Jumalan sanaa.” 

Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani. Siis: Rakkaat turkulaiset seurakuntalaiset ja paimenet! Älkää pelätkö, älkää vajotko toivottomuuteen, älkää luovuttako vaan jatkakaa! Jumala on kanssanne, ja Hänellä on paljon kansaa tässäkin kaupungissa! Monet heistä eivät ilmesty jumalanpalveluksiinne eivätkä muihinkaan tilaisuuksiinne, mutta he rukoilevat kodeissaan ja työssään ja pyytävät Jumalalta voimia ja jaksamista, siunausta rakkailleen, varjelusta ja johdatusta elämänsä eri vaiheissa. Kaupungissanne on enemmän uskoa kuin uskotte! Teillä on salainen liittolainen monien turkulaisten sydämissä – liittyäkseni arkkipiispa Nathan Söderblomin kuuluisaan puheeseen teologian ylioppilaille tilanteessa, missä myös nousi tummia, uhkaavia pilviä kirkon taivaalle. 

¤ Rohkaisevassa viestissään teille juhliville seurakunnille apostoli Paavali viittaa toiseenkin kokemukseen eräässä toisessa Kreikan suurkaupungissa, itse Ateenassa. Tästäkin Paavalin läheinen työtoveri lääkäri Luukas kertoo Apostolien teoissa. Hän kirjoittaa:  

”Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua: ´Ateenalaiset! Kaikesta huomaa, että pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: Tuntemattomalle jumalalle. Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan… Jumala ei … ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme”( Apt 17:22,23,27,28). 

Teidänkin kaupungissanne, hyvät turkulaiset, on alttari, jossa on kirjoitus ”Tuntemattomalle jumalalle”, ei ainoastaan yksi vaan tuhansia. Turkulaiset eivät olekaan niin sekularisoituneita ja uskonnottomia kuin miltä päältäpäin näyttää. Keskuudessannehan leviävät yhä laajemmalle niin kutsutut uushenkisyys ja uushengellisyys.  

Monet eivät halua kutsua tällaista uushenkisyyttä ja uushengellisyyttä uskonnollisuudeksi, mutta monilla on tietämättä sisimmässään ja ulkona luonnossa pyhä alttari, jossa lukee ”Tuntemattomalle jumalalle”. Näitten alttarien äärellä hiljennytään, meditoidaan ja koetaan meitä suuremman todellisuuden pyhää läsnäoloa. 

Tässä tilanteessa seurakuntienne tehtävänä on pyrkiä antamaan näille alttareille nimi muistuttamalla, ettei Jumala ole ”kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Apt 17:27,28). Jumalassa me elämme, liikumme ja olemme riippumatta siitä mitä me uskomme, epäilemme tai kiellämme. ”Sinä suojaat minua edestä ja takaa”, sanotaan Jumalalle Psalmien kirjassa (Ps 139:5). ”Du omger mig på alla sidor, jag är helt i din hand ”- näin asia ilmaistaan ruotsinkielisessä Raamatussa. Sinä, Jumala, olet minua hyvin lähellä, sinä ympäröit minua, olen kokonaan sinun kädessäsi. 

Sinä. Tämä on se sana, jonka tämän päivän etsijöiden kasvava joukko on kadottanut ja nyt hapuillen etsii uushenkisyyden ja uushengellisyyden vaihtelevissa maisemissa. Heitä suurempi todellisuus, johon he uskovat, on persoonaton, kasvoton, nimetön. Teidän seurakuntienne tehtävänä on siten auttaa näitä etsijöitä tunnistamaan mitä he ovat viime kädessä etsimässä. Silloin he voivat myös löytää tämän kadonneen sanan sinä ja ruveta käyttämään sitä uudestaan sekä kirjoittaa se nimettömille alttareilleen.  

Tällöin käy kuten kirkkoisä Augustinuksen kävi, kun hän yhtäkkiä havahtui näkemään, että hän nuoruutensa monilla harharetkillä koko ajan oli tietämättään etsinyt Häntä, jolle hän nyt sai sanoa sinä: ”Jumala, sinä olet luonut meidät yhteyteesi, ja sydämemme on levoton meissä, kunnes se löytää levon sinussa”.  

¤ Lopuksi apostoli Paavali muistuttaa teitä juhlivia seurakuntia ja seurakuntalaisia asiasta, josta voitte myös ammentaa rohkaisua ja lohdutusta. Hän nimittäin toteaa, ettei kirkon sytyttävä ja innoittava tunnussana ole koskaan ollut sana Vielä, vaan Jo nyt! Kristillisen kirkon erityinen ilonaihe ei ole se, että vanhasta hyvästä on vielä jotain jäljellä. Kirkko iloitsee ensisijaisesti siitä, että jo nyt näkyy merkkejä jostakin uudesta, uudesta tulevaisuudesta.   

Paavali kertoo, että Pyhä Henki ja sen hedelmät ennakoivat tätä uutta tulevaisuutta, ovat sen vakuutena.  Siellä missä Pyhän Hengen hedelmät ilmenevät – rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, lempeys, jopa itsehillintä (Gal 5:22,23) – siellä on Jumalan tuleva valtakunta, uusi luomakunta, jo nyt murtautumassa esiin kirkon elämässä. 

Tähän lupaukseen uskoen laulamme keskiaikaisessa hymnissä: ”Missä rakkaus ja laupeus, missä rakkaus, siellä Jumala.”-  Ubi caritas et amor Deus ibi est. 

¤ Näiden apostoli Paavalin avaamien innostavien näköalojen edessä saatte nyt katsoa missä tulevaisuuden kirkko on murtautumassa esiin omissa seurakunnissanne – missä toivottu tulevaisuus on ainakin osittain jo nyt läsnä. Tällaisia tulevaisuuden kirkon ilahduttavia ja rohkaisevia ennusmerkkejä voisivat mielestäni löytyä esimerkiksi sieltä 

• missä perinteiset ja uudet jumalanpalvelukset suunnitellaan ja toimitetaan yhdessä siten, että sanoma todella koskettaa, ilahduttaa, sytyttää, 

• missä Raamatun sanoma tulkitaan ja ilmaistaan siten, että ihmiset saavat kokea sen ajankohtaisuuden ja merkityksen ja siten oman elämänsä ja työnsä merkityksellisyyden – arjen kristillisyyden, 

• missä havahdutaan näkemään, miten voi uskoa Raamatun sanomaan ja Jumalaan älyllisen rehellisyyden säilyttäen, 

• missä syntyy uusia yhteisöllisyyden muotoja, joissa yhdessä pohditaan ja kysellään, etsitään ja löydetään, epäillään ja uskotaan, hiljennytään ja toimitaan, 

• missä seurakuntalaiset ja muut ihmiset eivät enää ole vain toiminnan kohteina vaan myös luottamuksen ja vastuun saaneita suunnittelijoita ja toimijoita, 

• missä osoitetaan olevansa pienen ja uhanalaisen ihmisen puolella ja rinnalla, 

• missä lapsia ja nuoria tuodaan uudestaan Jeesuksen luo, 

• missä seurakunta lähtee mukaan ja ryhtyy toimiin, kun luomakunta yhä äänekkäämmin ”huokaa ja vaikeroi” (Room 8:22), 

• missä kaikissa tilanteissa ja kaikkien ihmisryhmien kohdalla toimitaan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden mukaisesti, 

• missä kirkko on niin uskottava ja turvallinen, että sen puoleen käännytään luottavaisesti elämän kaikissa vaiheissa ja tilanteissa. 

Jos apostoli Paavali saisi nähdä tämän listan, hän toivottavasti voisi todeta: Missä näin eletään ja toimitaan siellä pilkahtaa jo nyt esiin tulevaisuuden kirkko, jopa se valtakunta, joka on ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, kuten mainitsin rohkaistessani Rooman kristittyjä (Room 14:17). 

John Vikström